Usein kysytyt kysymykset

Etäisyysvaatimus koskee sekä ampujaa, että metsästettävää eläintä, ja tämä ilmenee suoraan sanamuodosta. Jos ampuja tai saaliseläin on 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta, on eläintä ammuttu etäisyysvaatimuksen vastaisesti.

Metsästysseura voi edellyttää, että jäsen noudattaa seuran sääntöjä ja päätöksiä, sekä välttää seuran tarkoitusperien vastaista tai seuralle vahingollista menettelyä. Metsästäjäliiton mallisääntöjen mukaiset säännöt velvoittavat noudattamaan myös hyviä metsästäjätapoja. 

Some-törkimyksen erottaminen voinee joissakin ääritapauksissa olla mahdollista, esimerkiksi sen haitatessa seuran maanomistajasuhteita. Ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti.

Ei ole. Sinänsä seisovan tai pysäyttävän koiran käyttämiselle supikoiran pyytämisen yhteydessä ei ole mitään estettä. Lainsäädännössä on kuitenkin asetettu rajoituksia saaliseläimen lopettamiselle. Saaliseläin on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sen lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla. Esimerkiksi loukkuun, luolaan, rakennuksen alle tai avuttomaan tilaan joutunut eläin on mahdollista lopettaa siihen tarkoitukseen soveltuvalla ampuma-aseella.  

Mielestäni se, että koira käy supikoiraan kiinni ja lopettaa sen ottamalla kurkusta on laissa tarkoitettua kiellettyä tukehduttamista. Metsästys- ja eläinsuojelulainsäädännön sääntöjen rikkominen eläimen lopettamisen suhteen on rangaistavaa. Jos metsästäjän otteet ja eläimen anatomia ovat hallussa, varsinaisen lopettamisen osaa tehdä asiallisesti, eläintä säästäen ja aiheuttamatta turhaa kärsimystä.

Yhdistys puretaan kokouspäätöksellä säännöissä mainitulla tavalla ja äänimäärällä. Samassa yhteydessä päätetään, mitä tapahtuu omaisuudelle. Yleensä se annetaan johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen, kuten Metsästäjäliiton piirille tai muulle vastaavalle. Jos yhdistys puretaan siksi, että se yhdistyy toiseen seuraan tai perustetaan uusi, omaisuus voidaan luovuttaa tälle yhdistykselle. Toisen yhdistyksen on tällöin oltava olemassa ennen entisen purkamista.

Maanvuokrasopimukset purkautuvat, kun sopijaosapuoli lakkaa olemasta. Jos toimintaa jatketaan toisen yhdistyksen nimissä, olisi sopimukset kannattavaa uusia toiselle ennen purkamista.

Vuosikokouskutsu toimitetaan jäsenille sääntöjen määräämällä tavalla. Jäseniä voidaan lisäksi informoida myös muilla tavoilla. Säännöissä mainitaan, mitä asioita vuosikokous käsittelee. Jos käsiteltävänä on jotain muutakin, sen aihe on mainittava kutsussa.

Esityslistalla on sääntöjen mainitsemat ja kutsussa erikseen mainitut asiat. Esityslistan -muut asiat -kohdassa voidaan ottaa esiin keskusteltavaksi mitä vain, mutta näistä asioista ei voida tehdä päteviä, eli jäseniä tai hallitusta sitovia päätöksiä.

Äänestystapoja on suljettu lippuäänestys ja avoin äänestys. Jos säännöt eivät määrää äänestystapaa, sen päättää ensisijaisesti puheenjohtaja. Jos äänestystavasta on erimielisyyttä, siitäkin voidaan äänestää, jonka äänestystavan taas puheenjohtaja määrää. Jos joku esittää suljettua lippuäänestystä, äänestys olisi suositeltavaa toteuttaa esityksen mukaisesti. Lähes aina henkilövaalin kohdalla suljettu lippuäänestys on toteutettava, jos yksikin sitä vaatii. Vähemmistöön jääneiden on alistuttava päätökseen.

Maanomistajalla, joka ei ole jäsen, ei ole velvollisuuksia seuraa kohtaan. Hän voi ehdottaa metsästysoikeuden vuokrasopimukseen lähes mitä vain. Maanomistaja saattaa haluta rajata tiettyjä riistaeläimiä pois sopimuksesta, sisällyttää metsästysmahdollisuutta laajemmalle tai antaa käyttöehtoja ja liikkumisrajoituksia. seuran on pohdittava voiko tai haluaako se hyväksyä sopimusta.

Seuran kannalta esimerkiksi selvä mahdottomuus on hyväksyä sopimusta, jossa rajoitetaan seuran jäsenten yhdenvertaisuutta. Maanomistaja saattaa olla riidoissa jonkun yksittäisen seuran jäsenen kanssa ja haluaa rajata maanvuokrasopimuksessa kyseisen henkilön mahdollisuuden käyttää aluetta metsästykseen. Vaikka alue olisi kuinka merkittävä ja seura sen haluaisi käyttöön, ehto on yhdistykselle laittomana mahdoton. Asia voidaan toki sopia maanomistajan ja jäsenen välillä kahden kesken tai jäsen voi vapaaehtoisesti sitovasti hyväksyä ehdon, mutta seuran sopimukseen ehtoa ei voi kirjata.

Jäseneksi liittyessään henkilö sitoutuu toimimaan seuran tarkoitusperien ja sääntöjen mukaisesti. Yhdistykseen hakeutuminenhan on vapaaehtoista. Tästä seuraa periaate, että jäsenen on annettava seuran toiminta-alueelle sijoittuvat maansa seuran metsästyskäyttöön ja saa tästä vastineeksi käyttöönsä seuran muut alueet. Liitto on joskus antanut suosituksen, että jos seuran maata omistava jäsen rajoittaa jonkin riistalajin metsästystä seuralta, on hänen pidättäydyttävä vastaavasti metsästämästä samaa riistaa seuran muilla alueilla. Tämä voi toimia seuroissa, joiden sääntöihin ei ole erikseen kirjattu velvollisuutta metsästysoikeuden vuokraamisesta.

Jos seuran säännöissä mainitaan velvollisuus metsästysoikeuden vuokraamisesta seuralle, sitä on noudatettava, eikä rajoituksia voida hyväksyä ilman erityistä syytä. Asian kanssa on oltava tarkkana, sillä yhdenvertaisuusperiaatteesta seuraa, että jos yhden annetaan olla vuokraamatta aluetta, se mahdollisuus tulee antaa kaikille. Erityinen syy alueen tai sen osan vuokraamattomuudelle voi olla metsästykseen soveltumattomuus. Sellaista voi olla alueen muu käyttö, kuten pihapiiri, yritystoiminnassa oleminen, erityinen riistanhoito- tai monimuotoisuuskohde, nähtävyys, sijainti tai muu vastaava.

Erityisen syyn arvioinnissa on järjen käyttö sallittua. Kun rajoituskohde on pienehkö pala alueesta ja tärkeä omistajalle syystä tai toisesta ja johon hän on mahdollisesti panostanut yksityisesti paljon, rajoitus sille voidaan tehdä kirjaten syyt.

Seuroissa, joissa metsästysoikeuden vuokraamista ei ole säännöissä edellytetty ja osa maata omistavista jäsenistä ei ole alueita vuokrannut seuran salliessa asiantilan, voi tilanne olla hyvin totuttu ja stabiili, ongelmaton. Tällöin seura on kuitenkin alttiina kierteelle, joka alkaa yksittäisen jäsenen itsekkäistä syistä olla vuokraamatta maata seuralle. Tästä seuranneesta johtopäätöksestä ja suivaantumisesta seuraa seuraavan jäsenen vastaava ele ja pian huomataan, että seuralla ei ole toimintaedellytyksiä. Jokainen ajattelee itse metsästävänsä omalla alueellaan ja käyttävänsä hyväkseen seuran aluetta, jota ei enää pian ole. Palataan seuran perustarkoitukseen liittää maanomistajien ja vuokraajien maita yhteen, jotta voidaan metsästää omaa maata suuremmalla alueella antamalla oma maa yhteiseen käyttöön.

Mitä tulee maata omistamattomiin jäseniin, heillä on sama periaatteellinen tai sääntöihin perustuva velvoite. Jos maata omistamaton jäsen hankkii tai saa metsästykseen ja seuran toimintaan soveltuvaa maata, on hän yhtä lailla velvollinen vuokraamaan metsästysoikeuden seuralle. Maanomistajajäsenellä saattaa olla silti säännöissä jäsenkategoriaa koskevia etuisuuksia, joihin pääsee vasta metsästysoikeuden vuokraamalla.

Seuran hallituksella on kuitenkin velvollisuus saattaa metsästysalueet ja niihin liittyvät rajoitukset jäsentensä tietoon. Se voi tapahtua metsästysaluekartalla, maa-aluelistauksella tai muulla vastaavalla tavalla.

Metsästysseura voi tehdä metsästysrajoituksia vuokra-alueelleen kokouksissa enemmistöpäätöksin. Rajoitus voi olla esimerkiksi alueellinen, ajallinen, määrällinen tai laadullinen ja se voi koskea yhtä tai montaa lajia.

Yhdenvertaisuutta ei silti saa rikkoa. Siitä johtuen seura ei voi rajoittaa laillisen metsästysvälineen käyttöä tai metsästystapaa, saati rajoittaa jonkun jäsenen toimintaa samalla sallien se muille. Toki jahtiin pääsylle voi olla yhdenvertaisia kriteereitä, kuten maksuja tai suorituksia ilman tasovaatimusta.

Yhdistys on metsästysoikeuden vuokrasopimusten toinen sopijaosapuoli rekisteröidyssä yhdistyksessä. Vuokrasopimukset ovat seuran salaista tietoa, jota ei jaeta sellaisenaan jäsenistölle.

Jotta jäsenen metsästysoikeuden vuokraamisperiaate toteutuu, on velvollisuuden laiminlyönnistä oltava mahdollisuus tulla seurauksia. Ensimmäinen lähtökohta on säännöt, joissa on oltava mainittuna ne rangaistusmuodot, joita voidaan antaa. Jos säännöissä ei mainita rangaistuksista mitään, on vaihtoehtona vain erottaminen ja suullinen huomauttaminen. 

Metsästysoikeuden vuokraamattomuus erottamisperusteena täyttyy selkeimmin, jos säännöissä jäsen velvoitetaan maidensa metsästysoikeuden vuokraamiseen ja vuokraamattomuus on kirjattu erottamisperusteeksi.

Jos seuran säännöissä vuokraamisvelvoitetta ei mainita, ollaan merkittävästi hatarammalla pohjalla rangaistusten suhteen. Jotta tällöin voitaisiin pitää vuokraamisperiaatteesta kiinni, olisi seuran pitänyt olla sallimatta vuokraamattomuutta ja perustella sitä seuran vastaisena toimintana. Yhdenvertaisuudesta seuraa jälleen, että jos seura on jonkun kohdalla lipsunut periaatteesta rankaisematta, ei se voi rangaista samasta aiheesta ketään muutakaan.

Metsästysseuroissa on monenlaisia rangaistuskäytänteitä ja useissa tapauksissa rangaistukset annetaan ja otetaan vastaan juurikaan sääntöihin katsomatta. Rangaistukset ovat kuitenkin sikäli yksinkertainen asia, että vain niitä rangaistuksia voidaan nykyisin antaa, jotka löytyvät yhdistyksen säännöistä. Jos säännöissä ei mainita rangaistuksia, on yhdistyslaista seuraava mahdollisuus rangaista vain erottaminen. Henkilökohtaisesti asiasta voidaan myös huomauttaa, joka ei ole rangaistus, vaan tapa kertoa, ettei tapahtunut ole ollut suotavaa. Julkinen huomautus on sen sijaan jo rangaistus.

Aikanaan on ollut yleinen käytäntö, että jos kovin rangaistus on ollut erottaminen, sitä lievempiä rangaistuksia on voitu soveltaa. Tällä ajatuksella monin paikoin toimitaan edelleen. Sittemmin oikeuskäsittelyistä on kuitenkin seurannut tuo sääntömääräisyyden vaatimus.

Rangaistuksia annettaessa on hyvä huomata, että ensimmäistä kertaa jostakin asiasta rangaistusta annettaessa linjataan myös vastaavien tapausten tulevien rangaistusten tasoa. Yhdenvertaisuuden vuoksi samasta asiasta on annettava sama rangaistus, oli kyseessä sitten suuri maanomistaja tai maata omistamaton jäsen, tai sitten seuran pidetty aktiivihenkilö tai pitkään sääntöjä venytellyt räyhänhenki. Pärstäkerroin ei saa vaikuttaa rangaistuksiin.

Yhdenvertaisuusvaatimus vaikuttaa myös toisin päin. Jos aiemmin joku on samasta asiasta päässyt rangaistuksetta, ei samasta asiasta enää voida rangaista muitakaan. Toki ryhtiliike voidaan tehdä sääntömuutoksella, jolloin muutoksen jälkeen tapahtuvat asiat voidaan päättää uudella tavalla riippumatta aiemmasta menettelystä.

Seurojen säännöt useimmiten määräävät rangaistuspäätösten teon kuuluvan hallitukselle tai vuosikokoukselle. Melko yleistä kuitenkin on, että rekisteröidyissäkin yhdistyksissä kesä- tai hirvikokouksessa delegoidaan rangaistusten anto jahtiin liittyen metsästyksenjohtajalle tai toimikunnalle. On yksiselitteistä, että rangaistuspäätöstä ei voida delegoida sääntömääräistä tahoa alemmas.

Alemmalle tasolle delegoitu rangaistus ei ole velvoittava, ellei kyse ole sopimuksesta. Jäsen ja seura voivat nimittäin tehdä jäsenen kannalta vapaaehtoisesti hyväksytyn sopimuksen, jolla jäsen hyväksyy ja sitoutuu sääntöihin. Samalla henkilö sitoutuu niiden rikkomisesta seuraaviin rangaistuksiin sekä siihen, mikä taho rangaistuksesta päättää.

Ero sääntömääräisen vaateen ja sopimuksen välillä on se, että sääntöjen mukaan tehdyt päätökset velvoittavat kaikkia jäseniä, sopimisella tehdyt vain sopijoita.

Jahtikokouksessa on mahdollista laatia seuran sääntöihin kuulumattomia rangaistuksia jahtisääntöihin ja hyväksyttää ne kullakin osallistujalla henkilökohtaisesti ja allekirjoituksin. Hankalampi tapauksesta tulee silloin, jos joku ei hyväksy ja allekirjoita sopimusta. Häntä ei voi sulkea pois jahdistakaan, koska osallistuminen on jäsenoikeus ja sopiminen vapaaehtoista. Asia voi kuitenkin vaikuttaa koko jahdin järjestämisen kuvioihin, mutta ei yksittäisen jäsenen kohteluun.

Metsästyksenjohtajalla ei ole rangaistusoikeutta lain puolesta muutoin, kuin poistaa määräyksistä piittaamaton jahdista kuluvalta päivältä. Muut rangaistusta vaativat asiat ratkoo seuran sääntöjen mukainen taho tai lainvastaisissa asioissa poliisi.

Hirvieläinporukkaan pääsy on useissa seuroissa hyvin rajattua. Rajaaminen voidaan tehdä vain sääntömääräisesti varaten oikeus tietylle jäsenkategorialle. Säännöissä eri kategorioiden välillä luetellaan oikeudet ja velvollisuudet ja niistä tulee asia tulla selville. Aivan pärstäkerroinlogiikalla porukkaan pääsy voidaan tehdä vain, kun jahtiporukka onkin seurasta erillinen seurue ja hirvioikeudet on annettu seurueelle.

Yhdistyksen toimintana hirvieläinjahdit kuuluvat kaikille halukkaille jäsenille, jos sitä ei ole säännöissä varattu erikseen jollekin jäsenkategorialle, kuten edellä mainittiin. Ehtoja voi kuitenkin olla lakimääräisten vaatimusten ohella osallistumismaksu, talkoo-osallistuminen, sääntöjen puitteissa ammunnan harjoittelu tai koeaika ja niin edelleen. Kaikilla tulee kuitenkin olla yhdenvertainen mahdollisuus halutessaan päästä täyttämään velvoitteet ja ne täytettyään osallistua jahtiin.

Poikkeuksena edelliseen on mainittava, että joissakin seuroissa on rajoitettu hirvijahtiin osallistujien määrä. Äärimmillään paikka vapautuu seuraavalle, kun joku jahtiin oikeutetuista luopuu paikastaan. Odotusaika saattaa olla vuosia, jopa kymmeniä vuosia. Jos määräykset osallistujamäärälle ja paikan täyttämiselle löytyvät säännöistä, on menettely tarkastelun kestävä. Ilman sääntömääräisyyttä ollaan helposti heikoilla jäillä.

Tarkoituksenmukaisuus osallistujien määrärajalle ei ole helposti perusteltavissa, joskin sellainenkin voi löytyä. Jos hyvä perustelu osallistujien määrän rajoittamiselle on olemassa, yhdistystoiminnassa selkeästi yhdenvertainen menettely olisi kierrättää vuorovuosin halukkaita osallistujia tai arpoa osallistujat halukkaiden kesken.

Paljon kiistelty osallistumisvaatimus on ammunnan harjoittelu. Yhdenvertaisuus harjoittelussa tarkoittaa, että tasovaatimusta ei voi olla.

Yleisesti ottaen jonkin jahdin jyrkkä rajaaminen tietylle porukalle ei oikein kuulu yhdistystoiminnan henkeen, onhan yhdistys jäseniään varten. Yleisin syy tiukalle karsimiselle on edelleenkin, ettei lihapottia tarvitsisi jakaa useampaan osaan. Se ei saisi kuitenkaan yhdistystoiminnassa olla määräävä motivaattori, vaan jahdin, yhteishengen ja riistalihan jakaantuminen jäsenistölle.

Ilman kuulemismahdollisuutta voidaan erottaa vain, jos jäsenmaksu on maksamatta. Silloinkin jäsenelle tulee ilmoittaa syy.

Muissa erottamistapauksissa jäsenelle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi ja kuultavalle on etukäteen kerrottava syyt, mistä häntä kuullaan. Muutoin erottamisessa on tapahtunut menettelytapavirhe ja päätös on moitteenvarainen (moitekanne käräjäoikeudelle). Erottaa tai rangaista voidaan vain syistä, jotka on mainittu seuran säännöissä. Jos seuran sääntöihin perustuvaa syytä ei ole ja se loukkaa yhdenvertaisuutta, päätös voi olla myös mitätön.

Hyvänä esimerkkinä toiminee tietyn aseen, tässä tapauksessa kiväärin käytön kieltäminen vaikkapa teerelle tietyllä alueella turvallisuussyistä. Vaikka kielto koskee annetulla lajirajauksella kaikkia, se rikkoo silti yhdenvertaisuutta. Kielto tulisi turvallisuusperusteella koskea kyseisellä alueella kaikkea kiväärin käyttöä ollakseen perusteltu ja yhdenvertainen. Tässäkin huomionarvoista on perustelu. Turvallisuus on kyllä hyvä peruste rajoitukselle. Perustelu ontuisi, jos teeren ampuminen olisi kiellettyä, mutta variksen ampuminen kiväärillä sallittua.

Jos rajoitusperusteena käytettäisiin sitä, että muut metsästysmuodot saavat enemmän mahdollisuuksia ja riistaa säästetään, ollaan jälleen yhdenvertaisuutta rikkomassa. Tällöin rajoitus tulisi toteuttaa riistalajin metsästystä rajoittamalla, vaikkapa kiintiöllä, kunhan kaikkia lain sallimia aseita saadaan käyttää.

Sama koskee metsästystapoja. Yhdistys voi rajoittaa jonkin riistalajin metsästystä, mutta jos lajin metsästys on seurassa sallittua, ei voida kieltää vaikkapa kuvastusta. Jälleen rajoitus tulee tehdä kiintiöllä tai rauhoittamisella, mutta metsästystavat tulee sallia yhdenvertaisuuden vuoksi.

Riistalajin metsästysrajoitus voidaan toteuttaa yhdistyksessä seuraavilla tavoilla:

• Rauhoitetaan riistalaji kaikelta metsästykseltä. Koirien harjoituttaminen ampumatta riistalajin yksilöitä voi olla sallittua, kunhan sitä ei rajata tietyille koirille, käyttötavoille tai henkilöille.
• Annetaan seuran jäsenille henkilökohtainen kiintiö, vaikka yksi tai kaksi tai muu tilanteeseen sopiva määrä riistalajin yksilöä vuodessa.
• Päätetään seuralle kokonaiskiintiö, vaikka 10 tai muu sopiva määrä riistalajin yksilöä, jota kaikki saavat metsästää, kunnes kiintiö on täynnä. Lisäksi voidaan rajata, että kiintiötä voidaan käyttää esimerkiksi korkeintaan yksi per henkilö kaudessa ja kiintiön täyttymisen jälkeen riistalajin metsästys on kaikilta kielletty.
• Kiintiö voidaan halukkaille henkilöille arpoakin. Arvonta on yhdenvertainen tapa jakaa kiintiötä myös.

Viime aikoina on korostunut koiran käytön rajoitukset tai niiden kyseenalaistaminen. Erityisen kunnostautuneita aiheessa ollaan hirvikoirien harjoituttamisessa. Monin paikoin hirvikoiria on paljon ja kiistämätön tosiasia on, että hyvä hirvikoira saadaan vain harjoituttamalla sitä hirvelle.

Jahdin koittaessa ollaan huolissaan pysyvätkö hirvet alueella, jos niiden vierellä käy jatkuva haukku ja ne hätyytetään päivittäin pois. Kovasti jahtia odottavilla kanssametsästäjillä herää nopeasti yli-innokkaasta haukuttamisesta ajatus, jotta rajoitetaan hirvikoiran harjoituttamista jahdin onnistumiseksi.

Metsästystavan, tässä tapauksessa tietynlaisen koiran käytön rajoittaminen tiettyyn tarkoitukseen rikkoo yhdenvertaisuutta. Yhdenvertainen rajoitus koskisi kaikkea koiran harjoituttamista karvoihin katsomatta. Tämä taas kuulostaa varsin epäoikeudenmukaiselta muita kohtaan.

Koiran harjoituttamista on mahdollista rajoittaa yhdistyksen päätöksellä, jos halutaan rauhoittaa vaikkapa jokin elinympäristö jonkin lajin säilyttämiseksi tietyllä alueella. Tällöin perusteltu rajoitus koskee kyseisellä alueella tietysti kaikkia koiria.

Esimerkkitapauksessa hirvikoiran koulutuksen rajoittamista on mahdollista toteuttaa hirvien häiriintymisen estämiseksi niissä rajoissa, että toiminta on kohtuullista niin koiran käytölle kuin hirville tai niiden metsästykselle. Pari rauhoituspäivää viikossa ennen jahtitapahtumaa on katsottu joissain tapauksissa kohtuulliseksi. Usean kuukauden rajoitus, joka lohkaisee valtaosan lain suomasta mahdollisuudesta käyttää koiraa ei ole kohtuullista koiran koulutuksen kannalta. Rajaa kohtuullisuudelle ei ole. Harjoituttamiselle tulee antaa mahdollisuudet ja hirville rauhallisiakin päiviä.

Koiran käytön rajoituksissa on takana joskus tavoite siitä, että valmista osaavaa koiraa halutaan käyttää aina jahdeissa tai auktoriteettia omaava koiranohjaaja ottaa mahdollisuudet itselleen. Tässä ei usein yhdenvertaisuus toteudu ja on hyvä muistaa, että aikanaan toimivakin koira käy vanhaksi ja tilalle olisi hyvä olla uusi osaava koira. Sitä ei tule, jollei nuoria koiria päästetä jahtiin ja ensimmäistä kaatoa tekemään.

Vanha viisaus on viisautta edelleen: kohtuullisuus kaikessa! Tällöin jäävät rajoitustarpeetkin vähemmälle.