Hyvä harrastus nuorelle

Hyvä harrastus nuorelle

Metsästäjäliiton nuorisotyön muodot painottuvat käytännön tekemiseen ja tekemällä oppimiseen.

Toimintamme keskiössä ovat eri mittaiset leirit lapsille ja nuorille. Leirejä tarjotaan ympäri Suomen aina päiväleireistä viikonkin mittaisiin leireihin, joilla voi yöpyä. Jo hieman kokemusta kerryttäneet nuoret voivat myös osallistua käytännön metsästykseen keskittyville leireille.

Toiminnassa korostuu nuorten osallisuus ja ne toteutetaan aktiivisten vapaaehtoisten tekijöiden ja metsästäjien toimesta. On tärkeää, että nuorille mahdollistetaan tasa-arvoisesti mahdollisuus osallistua ja oppia turvallisesti.

Metsästäjäliitto vierailee kouluilla kertomasta metsästyksestä harrastuksena ja luonnonhoitotyöstä, jota metsästäjät tekevät. Toiminnallinen näkökulma kulkee erärepussa mukana.

Aluehallintaviraston ja jäsentemme lahjoitusvaroin pyöritämme myös lasten Riista- ja kalakerhoja. Ne ovat toiminnan täytteisiä viikkokerhoja, jossa lapset pääsevät tutustumaan ja oppimaan monipuolisesti erätaitoja metsästyksen ja kalastuksen teemojen parissa.

Metsästäjäliiton nuorisotyötä tukevat Sako ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.