Metsästyksen ja edunvalvonnan vahva vaikuttaja

Metsästyksen ja edunvalvonnan vahva vaikuttaja

eduskuntatalon portailla
Metsästäjäliitto valvoo suomalaisen metsästäjän etuja. Toimimme toimii aktiivisesti vuorovaikutuksessa metsästykseen vaikuttavien viranomaisten ja yhteisöjen kanssa niin kotimaassa kuin EU-tasolla. Ajamiamme asioita ovat muun muassa EU:n lyijykielto, suden kannanhoidollinen metsästys, suurpetojen metsästyksen turvaaaminen, keinovalojen ja yötähtäinten käyttö valkohäntäpeuran metsästyksessä, ampumaratojen ympäristölupahanke, sekä Mökkiläiset vieraspetopyyntiin-, SOTKA levähdysalueverkosto-, ja villisikakannan hallinta -hankkeet.

Maailmanlaajuiset valtavirrat tuovat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia metsästyksen edistämiseen. Terveellisen ja puhtaan ruuan merkitys, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin arvostaminen urbanisoitumisen vastakohtana ovat metsästyksen kannalta vahvoja positiivisia suuntauksia. Me Metsästäjäliitossa olemme aktiivisesti mukana vaikuttamassa metsästyksen tulevaisuuteen niin Suomessa kuin EU-tasolla. 
 

Edunvalvonta kotimaassa 

Edunvalvonnan tavoitteena on olla osa päätöksentekoprosessia jo asioiden valmisteluvaiheessa. Yhtä tärkeää on viedä metsästykseen liittyviä aloitteita eteenpäin ja kuunnella jäsenistön tarpeita. Metsästäjäliitto  kehittää ja ylläpitää suomalaisen metsästäjän vahvaa asiantuntijuutta. Asiantuntijoina korostamme rakentavaa ja aktiivista sidosryhmäyhteistyötä ja säännöllistä yhteydenpitoa päättäjien sekä sidosryhmien, kuten esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen riistakeskuksen, kanssa. Tahtotilamme on kehittää yhteistyötä myös muiden luonnonsuojelujärjestöjen sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen kanssa. 

Lue lisää: 

 

Pohjoismainen edunvalvonta: yhdessä olemme vahvempia 

Metsästäjäliitto osallistuu säännöllisesti myös kansainväliseen edunvalvontaan. Se on Pohjoismaiden metsästäjäjärjestön (Nordic Hunters Alliance) aktiivinen jäsen. NHA:n jäsenmaiden kesken pyrimme ajamaan kaikille pohjoismaisille metsästäjille tärkeitä asioita ja vaikuttamaan yhteisesti metsästystä koskeviin päätöksiin. 
 

Vaikuttaminen EU-tasolla

Suurin osa uusista laeista tulee EU:n kautta, ja niihin pitää vaikuttaa jo suunnitteluvaiheessa.
Metsästäjäliitto edustaa Suomea EU:n metsästys- ja suojelujärjestössä FACEssa. Metsästäjäliiton edustajat osallistuvat FACEn edustajakokouksiin ja asiantuntijatyöryhmien kokouksiin. FACEn kautta Metsästäjäliitto pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti EU:n päätöksiin Suomen ja Pohjoismaiden metsästäjiä koskevissa asioissa. Metsästäjäliitto pitää FACEn kautta oma-aloitteisesti aktiivista yhteyttä Euroopan parlamentin jäseniin, komissioon ja neuvostoon sekä muihin lobbausjärjestöihin.

Metsästäjäliitto on saanut FACEn työlistan kärkeen esimerkiksi pyrkimyksen suden siirtämiseksi luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V, mikä on liiton pitkänajan tavoite susipolitiikassa. FACE on myös erittäin tärkeä tiedonsaantikanava Metsästäjäliitolle. Tämä helpottaa myös yhteistyötä mm. maa- ja metsätalousministeriön kanssa, koska Metsästäjäliitto voi välittää uusinta tietoa päätöksenteon tueksi.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Jaakko Silpola
Jaakko Silpola
toiminnanjohtaja, viestintäpäällikkö
+358 50 406 4836
Ere Grenfors
Ere Grenfors
luonnon- ja riistanhoitopäällikkö
+358 50 569 8916
seuratoiminta, lakiasiat