Valtiovarainvaliokunta on lisätalousarviokäsittelyssä lisännyt Ympäristöministeriön valtionavustuksiin järjestöille ja ympäristönhoitoon 100 000 euroa, jonka se kohdentaa Suomen Metsästäjäliitolle.

Metsästäjäliitolle 100 000 euron avustus lisätalousarviokäsittelyssä

18.12.2019 09:39
Kosteikko
Valtiovarainvaliokunta on lisätalousarviokäsittelyssä lisännyt Ympäristöministeriön valtionavustuksiin järjestöille ja ympäristönhoitoon 100 000 euroa, jonka se kohdentaa Suomen Metsästäjäliitolle.

Metsästäjäliitto edistää luonnon kansainvälisten monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista Suomessa. Liitto ohjaa yleisavustusta kampanjaan, jossa kartoitetaan metsästäjien luonnonhoitotöitä maassamme, esitellään tuloksia ja koulutetaan metsästäjiä. Riistan metsä-, vesi ja peltoelinympäristön hoito on yksi merkittävistä aiheista, ja kokonaismonimuotoisuuden hyödyt koskettavat kaikkia lajeja. Lisäksi liitto koordinoi vieraspetohankkeita.

Metsästäjäliitossa on edistetty sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää metsästystä kosteikoilla Sammalistonsuon vesienkäsittelykosteikon kokemusten pohjalta. Vesilintujen pesintämenestyksen edistäminen keinotekoisilla pesimälaitteilla on ensi vuonna esillä. Ne suojaavat hautovaa emoa nisäkkäiden ja varislintujen predaatiolta.

- Metsästäjäliitossa toteutetaan ”Vastuullista metsästystä kosteikolla” -opas, jota on järjestöavustuksen avulla tarkoitus jakaa metsästäjille Jahti-jäsenlehden 2/2020 välissä, Metsästäjäliiton vesilintuasiantuntija Jaska Salonen kertoo.

Kysyttävää? Älä epäröi ottaa yhteyttä!

jaska salonen
Jaska Salonen
yhteyspäällikkö
+358 40 561 5076
ilmoitusmyynti, yhteistyösopimukset