Suomen Metsästäjäliiton uutiskirje
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUTISKIRJE 27.05.2009

-Äänestä metsästäjä EU-parlamenttiin
-Uusi ilmoituspalvelu maaseudun tapahtumille
-Lilja-koppelon haudontaurakka alkoi netissä


Lilja-koppelon haudontaurakka alkoi netissä

Keski-Suomen metsoparlamentin ja yhteistyökumppanien Metsoteevee seuraa tänä vuonna Lilja-koppelon pesintää. Metson pesä löytyi keskiviikkona 20. toukokuuta. Kyseinen keskiviikko oli Liljan päivä, joten koppelo ristittiin Liljaksi. Kun kamerat siirrettiin pesälle perjantaina, munia oli kuusi.

”Lilja on aloittanut jo haudonnan, joten munia ei tule enää lisää”, Metsoparlamentin hankevastaava Olli Kursula sanoo. Koppelo munii tavallisimmin 6¬–9 munaa.

Pesää kuvataan kahdella kameralla. Toisen kameran kuvat lähetetään nettiin nähtäväksi metsoparlamentin sivuille. Kamerat on asentanut vaajakoskelainen KSH-Valvonta Oy. Sivuille tullaan saamaan esille myös säätiedot pesän ympäristöstä, kun jyväskyläläinen Ilkka Lilja Oy asentaa kannettavan sääaseman pesälle.

Koppelon haudontaurakka kestää 24–26 vuorokautta. Kuoriutuminen tulee ajoittumaan kesäkuun 10. päivän tienoille.

Lilja-koppelon elämää pesällä voi seurata Metsoteeveen sivuilta. Tästä pääset Metsoparlamentin etusivulle.


Lisätietoja:
Metsästäjäliiton Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Anssi Lilja 040 560 7570, anssi.lilja(at)iloy.fi


Palaa etusivulle
Suomen Metsästäjäliitto
Finlands Jägarförbund r.y.
Kaartokatu 6
11100 RIIHIMÄKI
Puh. 019-760 490
Fax. 019-760 4910
Haluatko poistaa itsesi postituslistalta?
Email: suomen@metsastajaliitto.fi