Suomen MEtsästäjäliiton uutiskirje
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUTISKIRJE 23.12.2008

-Myös EU on huolissaan haitallisista vieraslajeista
-Osallistu riistakamerakuvien kilpailuun!
-Suomen Metsästäjäliitto toivottaa hyvää joulua!
Suomen Metsästäjäliitto toivottaa hyvää joulua!

Suomen Metsästäjäliitto toivottaa kaikille metsästäjille hyvää joulua! Osalla metsästysseuroista on vielä viimeisten hirvien jahti työn alla, ja valmista tulee saada vuoden loppuun mennessä. Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin metsästysaika taas jatkuu tammikuun loppuun. Talvikausi on myös parasta ajokoirametsästysaikaa, niin jäniksen kuin ketunkin osalta, eikä muutakaan pienpetopyyntiä tule unohtaa.

Osa metsästysseuroista rauhoittaa jahdin joulun, eli jouluaaton ja joulupäivän ajaksi. Suomessa ja erityisesti Ruotsissa on pitkät perinteet niin sanotulle joulujänisjahdille. Joulujänistä pyydetään jouluaattoa edeltävinä päivinä, ja sen perimmäisenä tarkoituksena on kerrottu olevan se, että naisväki saa miehet ajettua metsälle pois kiireisten jouluvalmistelujen jaloista. Tapaninpäivänä taas vanhana perinteenä on ollut kokoontua ystävien kesken seuruemetsästyksenä toteutettavaan jäniksen pyyntiin.

Vanhoja perinteitä on hyvä pitää yllä, ja erityisesti joulunaikaan sopivan hyvähenkisen seuruejahdin perinteeksi ottamista kannattaa harkita. Metsästäjäliitto toivottaa menestystä loppuvuoden ja tulevan vuoden jahteihin!

Palaa etusivulle
Suomen Metsästäjäliitto
Finlands Jägarförbund r.y.
Kaartokatu 6
11100 RIIHIMÄKI
Puh. 019-760 490
Fax. 019-760 4910
Haluatko poistaa itsesi postituslistalta?
Email: suomen@metsastajaliitto.fi