Suomen MEtsästäjäliiton uutiskirje
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON UUTISKIRJE 13.03.2009

-Metsästäjäliittoon etsitään järjestöpäällikköä
-Kesän Metso-leirien ilmoittautuminen alkaa
-Hyljeasetuksen käsittely jatkuu EU:ssa

Hyljeasetuksen käsittely jatkuu EU:ssa

Euroopan unionin kaavailema asetus hyljetuotteiden kaupan kieltämiseksi etenee EU:ssa. EU:n sisämarkkinavaliokunta otti äänestyksessään esitykseen metsästyksen kannalta kielteisen kannan, sillä valiokunta äänesti hylkeenpyynnin poikkeusluvan poisjättämisen puolesta. Komission alkuperäiseen esitykseen sisältyi mahdollisuus hylkeenpyynnin poikkeuslupiin. Sekä Suomen että Ruotsin Metsästäjäliitot ja molempien maiden hallitukset vastustavat sisämarkkinavaliokunnan ottamaa kantaa.

Mikäli asetusehdotus hyväksytään ilman poikkeamismahdollisuuksia, se saattaisi lopettaa käytännössä hylkeenpyynnin koko EU:n alueella. Tilanne on ongelmallinen, sillä hylkeet aiheuttavat mittavia vahinkoja kalastuselinkeinolle. Itämeren harmaahyljekanta on kasvanut 2000-luvulla 6 000 yksilöstä (v. 2000) yli 22 000 yksilöön (v. 2008).

Seuraavaksi asetusehdotus etenee ministerineuvoston käsittelyyn, ja ensimmäisen kerran esitys tulee neuvostoon jo ensi viikolla. Ministerineuvoston lakipalvelut ovat asettaneet koko asetusehdotuksen laillisuusperustan kyseenalaiseksi. Metsästäjäjärjestöt jatkavat työtään hyljeasian parissa.

Koko EU-parlamentin äänestettäväksi esitys menee huhtikuun alussa.


Palaa etusivulle
Suomen Metsästäjäliitto
Finlands Jägarförbund r.y.
Kaartokatu 6
11100 RIIHIMÄKI
Puh. 019-760 490
Fax. 019-760 4910
Haluatko poistaa itsesi postituslistalta?
Email: suomen@metsastajaliitto.fi