Suden kannanhoidollinen metsästys onnistui erittäin hyvin

Suden sunnuntaina päättynyt kannanhoidollinen metsästys onnistui erittäin hyvin. Suomen riistakeskus oli myöntänyt susijahtiin yhteensä 46 lupaa, joilla kaadettiin 43 sutta. Kolme lupaa jäi käyttämättä vaikeiden pyyntiolosuhteiden vuoksi.

Jahti sujui kaikkialla suunnitellusti. Eläinaktivistiryhmät valittivat jahdista hallinto-oikeuksiin, mutta oikeus hylkäsi kaikki valitukset.

Suomen susikanta on tällä hetkellä hyvin vahva. Vuosi sitten tammikuussa 2015 ennen suden lisääntymiskautta Suomessa oli Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 35 susilaumaa, joissa arvioitiin olevan 220-245 sutta. Susien hyvin onnistunut pentuminen viime keväänä kasvatti susikantaa merkittävästi. Susi saa keskimäärin 4-6 pentua, ja viime syksynä havaittiin laumoja, joissa oli jopa kahdeksan pentua.

Kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi susimäärää ovat verottaneet poliisin poistamat häirikkösudet sekä vahinkoperusteisilla luvilla metsästyskauden ulkopuolella poistetut sudet. Tämän lisäksi useita susia on jäänyt auton alle. Verotus kokonaisuudessaan on hidastanut susikannan kasvua, vaikka kasvu jatkuukin edelleen.

Kannanhoidollinen metsästys on osoittautunut oikeaksi toimenpiteeksi susikannan hoidossa ja on tärkeää jatkaa metsästystä tulevina vuosina. Metsästäjäliiton mielestä sutta pitää voida metsästää samalla tavalla kuin kahta muutakin suurpetoa, karhua ja ilvestä. Suomen vahvaa susikantaa voidaan säädellä metsästyksellä, jolloin myös susien tekemät vahingot pysyvät kurissa.

Susikannan verotusta on lisättävä erityisesti metsäpeura-alueilla, joissa sudet uhkaavat suomalaisen alkuperäislajin, metsäpeuran olemassaoloa. Harvinainen metsäpeura elää Kainuussa ja Suomenselällä ja Suomella on erityinen vastuu tämän villieläinlajin eloonjäännin turvaamisessa. Susi puolestaan on luokiteltu maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi.

Metsästäjien ja viranomaisten yhteistyö metsästyksen järjestelyissä sujui hyvin. Metsästäjäliitto kiittää kaikkia sudenmetsästykseen osallistuneita metsästäjiä ja viranomaisia hyvin tehdystä työstä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Lauri Kontro, 0400 406933
Toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies, 010 8410052