Pohjoismaiden metsästäjäjärjestö (Nordic Hunters` Alliance, NHA) edustaa noin 600 000 metsästäjää ja ampujaa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa ja Islannissa.

Pohjoismaiset metsästysjärjestöt puolustavat ja edistävät pohjoismaista metsästysperinnettä yhtenä rintamana

13.03.2020 09:13
Pohjoismaiden metsästäjäjärjestö (Nordic Hunters` Alliance, NHA) edustaa noin 600 000 metsästäjää ja ampujaa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa ja Islannissa.

Pohjoismaiden metsästäjät kohtaavat samankaltaisia haasteita. Eurooppalaiset ja kansainväliset elimet sääntelevät kaikkea ampuma-aseista ja ampumatarvikkeista suurpetojen ja lintukantojen hoitoon. Pohjoismaiset metsästysjärjestöt tekevät tämän takia tiivistä yhteistyötä voidakseen varmistaa, että niiden yksittäiset jäsenet eli metsästäjät voivat jatkaa metsästys- ja riistanhoitoharrastustaan nyt ja tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa usein sitä, että EU:n ja kansainvälisten elinten päätöksentekovalta pyritään palauttamaan takaisin kansalliselle ja alueelliselle tasolle.

NHA:n hallitus päätti Reykjavíkissa, että tulevina vuosina on jatkettava keskittymistä erityisesti seuraaviin osa-alueisiin:  

Ampuma-aseet ja ampumatarvikkeet: Metsästäjien saatavilla on oltava ilman tarpeettomia rajoituksia kohtuuhintaisia ampuma-aseita ja ampumatarvikkeita, jotka ovat turvallisia, tehokkaita ja ympäristön kannalta kestäviä. Aseiden ja ampumatarvikkeiden rajat ylittäviin kuljetuksiin olisi sovellettava yksinkertaisia sääntöjä.

Suurpetojen hoito: Hoitopäätöksissä on otettava paremmin huomioon paikallisten metsästäjien tarpeet ja metsästysperinteet, jotta suurpetoalueilla voidaan harjoittaa mielekästä metsästystä ja riistanhoitoa ja myös vaalia ainutlaatuista pohjoismaista metsästyskoirakulttuuria.

Lintukantojen hoito: Metsästämällä tapahtuvan lintukantojen kestävän käytön on oltava olennainen osa lintukantojen hoitoa Pohjoismaissa. Rajojen yli muuttavat linnut edellyttävät luonnollisesti rajat ylittävää, lintujen lentoreittien mukaista yhteistyötä.

Eläinten terveys ja taudit: Metsästysjärjestöjen, viranomaisten ja muiden asiaankuuluvien sidosryhmien välistä tehokasta kansainvälistä koordinointia on vahvistettava, jotta voidaan ehkäistä tautien leviämistä maailmanlaajuisesti ja Pohjoismaissa. Näin voidaan helpottaa yhteistyötä tautien hillitsemisessä, hävittämisessä ja valvonnassa. Huolestuttavia tauteja ovat esimerkiksi afrikkalainen sikarutto, lintuinfluenssa ja näivetystauti (chronic wasting disease, CWD).

Hyljetuotteiden kauppa: Hylkeiden metsästyksellä on pitkät perinteet Pohjoismaissa. EU on kuitenkin kieltänyt hyljetuotteiden kaupan. NHA:n on jatkettava työtään hyljetuotteiden kaupan uudelleen avaamiseksi.

Metsästyksen hyväksyminen ja tulevaisuus: Pohjoismaiset metsästysjärjestöt haluavat varmistaa, että ne hyödyntävät täysimääräisesti toistensa asiantuntemusta ja kokemuksia siitä, miten metsästyksen pariin houkutellaan lisää ihmisiä ja miten metsästykselle varmistetaan laaja yhteiskunnan hyväksyntä.

Jotta nämä ja monet muut tavoitteet saavutetaan, NHA on palkannut Brysseliin kokopäiväiseksi työntekijäksi Johan Svalbyn, joka edustaa pohjoismaisten metsästäjien etuja EU:ssa ja kansainvälisissä elimissä. Kaikki NJS:n jäsenet hyödyntävät jatkossakin jäsenyyttään Euroopan metsästäjäjärjestössä (FACE) varmistaakseen, että pohjoismainen metsästyksen perinne ja etiikka toimivat kestävänä mallina metsästykselle sekä luonnonvaraisten eläinten hoidolle Euroopassa. Ruotsin metsästys- ja riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Torbjörn Larsson toimii myös FACEn puheenjohtajana.

Lue lisää: https://www.fi.nordichunters.eu/